Olipa kerran synkkä ja yksinäinen kevät

Olipa kerran synkkä ja yksinäinen kevät...

Tai siltä se ainakin tuntui. Kaikista pahimmalta tuntui, kun harrastukset loppuivat. Ei enää viikoittaista kuoroiltaa eikä jumppia. Puolitoista kuukautta minä makasin sohvalla kuin emäsika. Yhtäkkiä tiesin, mitä sarjoja televisiosta tulee, mutta en tiennyt, mitä ystäville kuuluu.

Sitten alkoi koko aikainen kököttäminen tietokoneen äärellä. Ihan kaikki siirtyi etäksi. Ja niin vain minäkin, jolle kaikki vempaimet aiheuttavat näppylöitä, huomasin osaavani liittyä monenlaisiin kokouksiin ja vaikka mihin. Kävipä vielä niinkin, että löysin itseni television ääreltä vääntämässä itseäni omituisiin asentoihin YouTube-videoiden tahtiin. 

Nyt on jo kesä ja minä niiiiiin toivon, että syksy näyttäytyisi sellaisena normaalina, joka mahdollistaa taas ihmisen kohtaamisen. Sitä odotellessa keskityn ihailemaan puutarhaani ja siellä alati muuttuvia näkymiä. 

Taru Vatanen

Suomen Naiskuoroliiton hallitusjäsen, Iisalmen Kalevalakuoro