Liittokuoro Louhi
Liittokuoro Louhi on Suomen Naiskuoroliiton tavoitteellisesti toimiva edustuskuoro, jota johtaa musiikkineuvos Anneli Julén. Liittokuoro Louhi tunnetaan monipuolisena, kiinnostavaa ja haastavaa ohjelmistoa laulavana naiskuorona. Säännöllisesti konsertoiva kuoro esittelee uusia koti- ja ulkomaisia naiskuoroteoksia ja kantaesittää suomalaisilta säveltäjiltä tilaamiaan teoksia - naiskuoromusiikin historiaa unohtamatta.
Lisäksi Louhi osallistuu kuorokilpailuihin ja -katselmuksiin Suomessa ja maailmalla. Lokakuussa 2017 Louhi voitti In Canto Sul Garda -kuorokilpailun naiskuorosarjan neljällä kultaleimalla. Hengellisen musiikin sarjassakin kuoro saavutti kultatason ja pääsi mittelemään Grand Prix -palkinnosta kahdeksan muun kuoron kanssa. Tampereen Sävelessä 2019 kuoro palkittiin kultaleimalla.
Liittokuoro Louhi toimii projektikuorona. Sen eri puolilta Suomea tulevat laulajat harjoittelevat pitkälti itsenäisesti, mahdollisesti omatoimisesti omalla alueellaan tavaten. Yhteisille konserttiin päättyville viikonloppuleireille kuoro kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Projektikuorossa laulajalla täytyy siis olla halu ja kyky itsenäiseen harjoitteluun, jotta yhdessä päästään heti tekemään musiikkia. Tyypillinen louhelainen etsii kuorosta uusia musiikillisia kokemuksia ja haasteita, joita omalla kotikuorolla tai -seudulla ei ole tarjota. Louhelaisia yhdistää rakkaus lauluun, motivaatio uuden oppimiseen sekä kyky venyä ja tehdä tinkimätöntä työtä ammattijohtajan kanssa.
Tule mukaan laulamaan
Koitko omaksesi? Ota
yhteyttä kuoron koordinaattoriin Hilkka Heikkilään, heikkilahilkka(at)gmail.com
ja kysy lisätietoja koelaulusta ja tästä mahtavasta porukasta.
Taiteellinen johtaja
Musiikkineuvos, musiikin maisteri, kuoronjohtaja Anneli Julén tekee monipuolista ja kunnianhimoista työtä suomalaisella kuorokentällä niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Hän johtaa loppilaista Naiskuoro Timoteitä, riihimäkeläistä Kamarikuoro Gaudete!:a, Lopen Lapsi - ja nuorisokuoroa, Hämeenlinnan Mieskuoroa sekä Tampere Eesti Kooria.
Anneli Julénin johtamat kuorot ovat menestyneet lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kuorokilpailuissa, joissa hänet on myös palkittu kolmesti kilpailun parhaana kuoronjohtajana.
Työstään ansioituneena kuoronjohtajana Julénille on myönnetty Hämeenlinnan kaupungin kulttuuripalkinto vuonna 2007, Vuoden kuoronjohtajan palkinto vuonna 2016, Sulasolin arvostettu Klemetti -palkinto vuonna 2019 ja tasavallan presidentin myöntämä musiikkineuvoksen arvonimi vuonna 2022.
Valtakunnallisesti Julén vaikuttaa Sulasolin ja Suomen Naiskuoroliiton taiteellisena johtajana ja musiikkivaliokunnan puheenjohtajana, Suomen Mieskuoroliiton musiikkilautakunnan varapuheenjohtajana sekä Liittokuoro Louhen johtajana. Lisäksi hän toimi vuonna 2017 järjestettyjen Sulasolin Laulu - ja soittojuhlien taiteellisena johtajana.
- Covid 19 - pandemiakaranteenin aikaan Louhi teki virtuaalisen version Janne Lunelin sovittamasta ja Jooseppi Riipan sanoittamasta laulusta Kotimaani ompi Suomi.